Elämässämme on saattanut olla menetyksiä, joiden synnyttämä suru on jäänyt vuosikymmeniksi sielun pohjalle asumaan. Näille ongelmajätteille on vaikea löytää kierrätyspistettä tai edes sanoja, joilla kokemuksia kuvaisi. Hautausmaan kauneuden keskellä surulle tuntuu kuitenkin olevan tilaa. 

Täällä voi unohtaa tekopirteyden ja small talkin vaatimukset. Vaikeat asiatkin saavat olla olemassa ja niitä voi antaa tuulen vietäväksi. Kukaan ei ihmettele, jos kuljen ajatuksissasi tai istun penkillä hiukan surullisen näköisenä. Jopa itkeä voi kaikessa rauhassa. Työntekijät ja muut hautausmaalla käyvät ihmiset kunnioittavat rauhaani. Hautausmaa on suremiselle turvallinen tila.

Silti hautausmaalla ei tarvitse tuntea lohduttomuutta. Luonto ympärillä on kuin Jumalan suuri syli ja hautausmaan kauneus kaikkine toivoa viestittävine symboleineen kannattelee täällä kävijöitä.

Täällä on hyvä hengitellä ulos elämän tuomia menetyksiä ja suruja kaikessa rauhassa. Vähitellen sureminen tuntuu antavan tilaa muille tunteille. Ja sillekin riemulliselle havainnolle, että minähän sentään elän ja hengitän, ja pystyn myös aistimaan elämän ja kauneuden ympärilläni. 

 – Tuomo Salovuori

Luojani,
huokaa minulle kevät.
Pimeän takaa, surun seasta.
Kuljeta kohti.
Kuljeta usvan liepeet lävitseni ja näytä valo.
Sinun ravitseva ja totuutta tekevä toivosi.
Huokaa minulle kevät,
ja näytä minulle Sinun uudistava valosi.
Pyhän kolmen nimeen
Aamen 

– Annastiina Papinaho