Vaeltaessani hautausmaan käytäviä kohtaan monia elämäntarinoita. Katson vuosilukuja, titteleitä, kiviin kaiverrettua symboleita ja säkeitä. Ne kaikki kertovat jotain siitä elämästä, jonka muistoa haudalla vaalitaan.

Erityisen koskettavilta tuntuvat ne hautakivien tarinat, joissa elämä näyttää jääneen jotenkin kesken.

Sisintäni liikuttavat myös ne kuuluisien ihmisten hautakivet, joiden elämään tiedän sisältyneen rosoisia piirteitä. Huomaan luovani tällaiseen keskeneräisyyteen ja elämän rikkinäisyyteen kuin itsestään jonkinlaisen myötätuntoisen suhteen. Ehkä siksi, että tiedän keskeneräisyyden olevan totta myös itseni kohdalla, ja täällä tuo armahdus elämän koettelemille ihmisille tuntuu olevan väkevämmin läsnä kuin arjen kilpakentillä.

Jatkaessani matkaani pitkin hautausmaan käytäviä, mietin, osaisinko ottaa mukaani tämän myötätunnon keskeneräisyyttä ja elämän rikkinäisyyttä kohtaan, kun astun täältä taas kaupungin vilinään. Tarvitsisin sitä sekä itseäni että muita kohtaan.

– Tuomo Salovuori